sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Uimarina Joensuun Urheiluakatemiassa


Hei,

nimeni on Janne ja olen 21 vuotias opiskelija Joensuusta. Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnassa kolmatta vuotta. Haluaisin kertoa teille hieman urheiluakatemian tarjoamasta mahdollisuudesta sovittaa tavoitteellinen harjoittelu yhteen opiskelun kanssa. Lajini on uinti, ja edustan JoUS:ia eli Joensuun Uimaseuraa.


Menin uimakouluun kun olin 6-vuotias ja olen siitä lähtien harrastanut uintia. Uinnin ohella minulla on ollut myös monia muita harrastuksia, mutta 14 vuoden iässä päätin keskittyä pelkästään uintiin. Pidän uinnista, sillä se on hyvin monipuolinen ja haastava laji. Erityisen mukavaa on se, kuinka siinä harjoitellaan yhdessä muiden kanssa tiiviissä porukassa. Ryhmän yhteishenki tiivistyy, koska harjoittelemme, leireilemme ja käymme kisamatkoilla yhdessä. Ryhmässä harjoitteleminen on mielestäni erinomaista vastapainoa arjen puurtamiselle. Treenatessa voi unohtaa hetkeksi muuhun tekemiseen, nimenomaan sellaiseen, josta nauttii. Harjoittelemme yleensä yhdeksän kertaa viikossa. Akatemian aamuharjoituksia on näistä kolmet. Ti, Ke ja To aamut. Ohessa normaali viikoittainen harjoittelurytmi.

Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
Aamu

Allas
Puntti
Allas

Allas

Ilta
Kuivatreeni + allas
Allas
Kuivatreeni + allas
Allas
Allas + puntti



Tiistai- ja torstai aamuisin käymme yleensä aamulla uimassa. Yleensä näiden harjoitusten teemat vaihtelevat tekniikan, tehojen tai vesivoiman välillä. Keskiviikkoisin pidämme punttitreenin Areenalla. Siellä on hyvät puitteet voimaharjoittelulle ja hyvin tilaa. Aamutreenien jälkeen käyn aina syömässä lounaan Tiedepuiston ravintolassa, sillä se aukeaa arkisin klo 10. Tämän jälkeen menen päivän ensimmäisille luennoille. Iltaharjoituksen ajoittuvat meillä pääsääntöisesti klo 16-19 välille. Välillä menen suoraan luennoilta harjoituksiin, kun taas joinakin päivinä ehdin käymään kotona ennen harjoitusten alkua.

Urheiluakatemia tuo erinomaisen mahdollisuuden yhdistää harjoittelun opintojen suorittamisen toimivaksi kokonaisuudeksi. Aamuharjoitusten ja kurssien yhdistäminen voi tuoda joitain päällekkäisyyksiä, mutta niistä ei ole muodostunut kertaakaan ongelmaa. Olen valinnut kursseista ne ryhmät, jotka ovat sopineet yhteen harjoitusaikataulujeni kanssa. Luennoitsijat ovat myös suhtautuneet asiaan hyvin positiivisesti ja ovat ymmärtäväisiä asian suhteen. Näissä asioissa kannattaa olla itse aloitteellinen ja puhua niistä suoraan luennoitsijan kanssa. En ole kokenut urheiluakatemian hidastaneen opintojeni etenemistä ollenkaan. Kaiken lisäksi harjoittelusta saa opintopisteitä, mikä on mielestäni huippujuttu. Näin voi keskittyä sekä harjoitteluun, että opintoihin tosissaan. Voinkin varauksetta suositella urheiluakatemiaa kaikille tavoitteellisesti harjoitteleville opiskeleville urheilijoille!

Treeni- ja opiskeluintoa toivottaen,

Janne

JoUS kuulumisia voi seurata seuran verkkosivuilta, sekä sosiaalisen median puolelta
Instagram @joensuunuimaseura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti