Mietteitä kauden jälkeen

Pari kuukautta sitten julkaistiin ensimmäinen kirjoitukseni jääkiekkoilijan arjesta urheiluakatemian jäsenenä. Nyt kun jääkiekkokausi on pelien osalta paketissa, on hyvä hieman katsoa taaksepäin ja miettiä mistä lähdimme liikkeelle ja mihin päädyimme. Olen Hanna-Riikka Turpeinen, edustan Jokipoikien naisten joukkuetta ja opiskelen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteen koulutusohjelmassa. 

Joukkueemme aloitti kautensa syyskuussa mestiksen karsintasarjassa ja sijoituimme omassa lohkossamme toiseksi. Näin selvitimme tiemme kuuden parhaan joukkoon ja karsinnasta eteenpäin. Tammikuussa alkoikin sitten varsinainen naisten mestis, jossa pääsimme tavoitteeseemme ja sijoituimme kolmanneksi. Tämän jälkeen pelasimme vielä mestiksen jatkosarjan, jossa sijoituimme jälleen toisiksi. Kausi oli pitkä, ja kilometrejä bussissa kertyi parhaimmillaan viikon sisään yli 2300, matkustimmehan pohjoiseen Rovaniemelle saakka sekä saman viikon aikana vielä Lapinlahdelle ja Tampereelle. Kyseiset pelireissut ovat kuitenkin omiaan joukkueen yhteishengen parantamisessa sekä joukkueen yhteen hitsautumisessa.

Aino, Julia, Maria ja Heta aamuoheisella jäähallin punttiksella. Painot kohdallaan.

Joukkueemme laitettiin kasaan vasta viime kevään ja kesän aikana, ja pelaajilla on hyvin erilaisia pelitaustoja. Toisilla on kokemusta niin maajoukkueesta kuin ulkomailtakin asti, ja toiset ovat puolestaan pelanneet Suomen sarjoissa. Myös joukkueen ikähaitari on suuri, nuorimmat pelaajamme ovat vielä yläasteella ja kokeneempi kaarti on jo päälle kolmenkymmenen. Joukkueemme monipuolisuus on rikkaus ja voidaan todeta, että kautemme oli erittäin onnistunut ja menimme eteenpäin niin yksilöinä kuin joukkueenakin. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen.

Henkilökohtaisella tasolla kauteen mahtui paljon itsestä oppimista ja kasvua urheilijan elämään. Ennen tätä kautta pidin muutaman vuoden tauon aktiivipelaamisesta, joten työ kauden alussa niin fysiikan kuntoon saamisessa kuin pelituntuman ja -käsityksen takaisin herättelemisessä oli suhteellisen kova. Oli myös pakko oppia olemaan itselleen armollinen ja hyväksyä se fakta, ettei voinut salamannopeasti ollakaan täsmälleen samassa kunnossa kuin parhaina pelivuosina aikaisemmin. Alkuun päästyäni fysiikka alkoi kuitenkin kehittyä ja mitä enemmän treenejä ja pelejä kertyi, sitä paremmaksi myös oma peli muuttui. Paljon on vielä tekemistä, eikä kehitys jääkiekkoilijana ja urheilijana lopu koskaan. Nyt olen kuitenkin valtavan onnellinen siitä, että olen saanut motivaation kiekkoon ja treenaamiseen takaisin ja siitä, että nautin urheilemisesta.

Aamuisin pukukopissa on tilaa levittäytyä. Tässä on Milkan paikka.

Urheiluakatemian roolia omassa kehityksessä ei käy kiistäminen. Aamutreenien henkilökohtainen lajitaitovalmennus oli minulle omiaan hiomaan omaa peliäni paremmaksi kauden aikana sekä tuomaan jo hieman unholaan painuneita asioita lihasmuistista takaisin. Aamutreenit tuovat myös mukavaa rytmiä muuten melko vapaaseen yliopistoelämään. Kontaktiopetusta ei minun kasvatustieteen koulutusohjelmassani ole paljonkaan, joten treenit sopivat aikatauluuni hyvin ja toimivat hyvänä käynnistyksenä arkiaamuille. Nyt kauden päätyttyä otamme vähän happea ja pidämme parin viikon kevyemmän jakson, jotta kroppa saa levättyä. Sen jälkeen aloitamme taas treenaamisen täysillä ja keskittymisen uuteen kauteen ja uusiin tavoitteisiin niin joukkue- kuin yksilötasollakin.


Joukkueemme kuulumisia voit seurata facebook-sivultamme: https://www.facebook.com/jokiponaiset?fref=ts

sekä seuran kotisivuilta:
http://www.juniorijokipojat.fi/joukkueet/jokipojat-naiset

Keväisin terveisin,

Hanski #15